Tähtitieteilijät kautta maailman huomaavat kahden kirkkaan tähden ilmestymisen taivaankannelle kuin korkeampien voimien vihjeenä suurmiesten syntymästä. Samaisena yönä ensiparkaisunsa päästävät kaksi poikaa, joilla eroa on luonteessaan kuin jalohevosella ja vinttikoiralla. Toinen pojista saa nimekseen Aleksanteri ja toinen Diogenes.
Kaksi poikaa tutustuvat toisiinsa kouluvuosinaan. Köyhästä perheestä tulevalla Diogeneella ei ole persoonaansa kummempaa annettavaa, ei huvituksia eikä edes komeaa ulkokuorta. Aleksanteri sen sijaan tarjoaa yltäkylläisyydessäänkin aina ystävilleen ja tuntemattomillekin omaansa jalomielisen avokätisesti. Vaatimaton Diogenes päättääkin jo varhain ansaita paikkansa maailmassa yksinomaan kovalla ja pitkäjänteisellä työnteolla eikä vain muiden myötätunnolla ja mielistelyllä.
Yliopistoon päästessään nuorten miesten tiet erkanevat: Diogenes jatkaa päättäväisesti matkaansa tieteiden kuningattaren pariin, Aleksanteri taas seuraa vanhempiensa esimerkkiä lukemalla kauppatieteitä. Vanhoista tavoistaan Diogenes ei kuitenkaan edes pyri oppimaan ulos, vaan mieluummin linnoittautuu kotiinsa vuorilla asuvan erakon tavoin tutkimaan muutokselle altista näkyvää maailmaa korkeampia ja jalompia ideoita.
Opintomenestyksensä optimoinnin sokaisema Diogenes ei tullut ajatelleeksikaan vanhan ystävänsä edesottamuksia. Vasta valmistuttuaan työttömyyskortiston riveihin köyhä matemaatikko alkoi käydä uteliaaksi ja kysellä ihmisiltä Aleksanterin elämästä opiskelun varjossa. Kertoman mukaan nuori herra Aleksanteri ei suinkaan tuhlannut liikaa aikaa numeroita katsellen, vaan panosti sosiaalisiin verkostoihin sekä isänsä kautta laadukkaaseen työkokemukseen. Reipas nuorukainen suoriutuikin opinnoistaan parhaimmillaankin vain rimaa hipoen, mutta tällä olikin valmistuessaan valmiit eväät tulevaa uraansa silmällä pitäen.
Diogenes ottaa kirjoitusvälineet eteensä ja alkaa luonnostella tulevaisuuttaan unelmissaan: "Ehkä voisin ryhtyä filosofiksi ja muuttaa tynnyriin asumaan. Ehkä sitten kohtalo saattaisi minut yhteyteen ystäväni Aleksanterin kanssa, ja saisin tilaisuuden pyytää tätä väistymään auringon tieltä. Kun toivomuksestani huvittunut Aleksanteri toteaisi leikkisästi haluavansa olla Diogenes, yhtyisin tähän vastaamalla itsekin haluavani olla Diogenes, ellen sellainen jo sattuisi olemaan. Ja me nauraisimme yhdessä elämän suurelle tragikomedialle."
