Poppana

Vanha äitini kävi tänään lopettamassa rakkaan kissansa. Katti tuskin oli puoltakaan tusinaa vuotta vanha, kun se jo alkoi osoittaa taipumuksiaan jos minkälaiseen pahantekoon. Toiset eläimet eivät kissasta pitäneet, mutta ihmiset jaksoivat kerta toisena jälkeen katsoa suurisilmäisen karvapallon tekemisiä sormiensa lävitse.

Syntyjään Poppanaksi ristimämme mirri oli kaunis kuin pehmolelu - pentua olisikin helposti voinut luulla jonkinlaiseksi käytännön pilaksi. Kissalla oli silmät kuin helmet ja harmaa turkki, pörröinen kuin siniketulla. Jo eläinlääkäri kommentoi ensimmäisellä käynnillämme, kuinka pieni kaunotar on komeimpia eläimiä, joita tämä oli urallaan koskaan nähnyt tai kuullut. Poppanan musikaalinen kehräys olikin kuin Beethovenin sinfoniasta.

Tavoistamme poiketen emme leikkauttaneet kissaamme - heti. Ensimmäiset vuodet käytimme Poppanaa säännöllisesti alan näyttelyissä. Keräsimme lyhyessä ajassa komeita palkintoja ja erityismainintoja kaikista käymistämme kilpailuista - Poppana jopa pääsi muutamaan otteeseen alan lehtien kansikuvakissaksikin. Kissamme ansaitsemaa vaahtosammuttimen korkuista pystiä emme tuoneet kotiimme lainkaan, vaan lahjoitimme koko komeuden kaunottaren kasvattajalle. 

Poppanaa astuttaessa ongelmat alkoivat: kisumirri ei nimittäin lukuisista yrityksistä huolimatta hyväksynytkään sille tarkoitettua kumppania. Muutaman epäonnistuneen yrityksen jälkeen annoimme periksi ja leikkautimme kissamme. Eläinlääkäri huomasi, että Poppana kärsii nivelkulumasta ja tarvitsee vaivaansa lopun ikänsä kallista kipulääkitystä. Koska rakastimme kissaamme, päätimme uhrautua pitääksemme sen luonamme mahdollisimman kauan.

Aluksi kaikki näytti lupaavalta, ja kissakin tuli hetkellisesti toimeen lajitovereidensa kanssa. Kipulääkkeiden vaikutuksen haihtuessa Poppana kuitenkin kävi aggressiiviseksi sekä alkoi järsiä sähköjohtoja ja tekemään tarpeitaan sänkyihin, sohviin ja matoille. Ajan mittaan katin nivelet vielä kipeytyivät entisestään, jolloin elämä viattomasti kuhertelevan kaunottaren kanssa alkoi käydä yhä sietämättömämmäksi.

Muutaman vuoden Jekyll ja Hyde -leikin jälkeen kuppi alkoi mennä jo itse kullakin nurin; punalaikkuisen kissan tehtyä viimeisen kerran tarpeensa väärään paikkaan, oli ratkaisu tehty. Kissan lumoavat silmät ja hentoinen ääntelykään eivät enää kyenneet peittämään tämän tuskaa. Maailman kauneimman olennon elämäntaival päättyi lopulta armollisen kivuttomasti eläinlääkärin toimesta, Poppanan tuhkat kaasimme pihallamme kasvavan ruusupuskan juurelle. 

Perheemme on tapahtuneesta yhä surun murtama. 

Diogenes ja Aleksanteri

Tähtitieteilijät kautta maailman huomaavat kahden kirkkaan tähden ilmestymisen taivaankannelle kuin korkeampien voimien vihjeenä suurmiesten syntymästä. Samaisena yönä ensiparkaisunsa päästävät kaksi poikaa, joilla eroa on luonteessaan kuin jalohevosella ja vinttikoiralla. Toinen pojista saa nimekseen Aleksanteri ja toinen Diogenes.

Kaksi poikaa tutustuvat toisiinsa kouluvuosinaan. Köyhästä perheestä tulevalla Diogeneella ei ole persoonaansa kummempaa annettavaa, ei huvituksia eikä edes komeaa ulkokuorta. Aleksanteri sen sijaan tarjoaa yltäkylläisyydessäänkin aina ystävilleen ja tuntemattomillekin omaansa jalomielisen avokätisesti. Vaatimaton Diogenes päättääkin jo varhain ansaita paikkansa maailmassa yksinomaan kovalla ja pitkäjänteisellä työnteolla eikä vain muiden myötätunnolla ja mielistelyllä. 

Yliopistoon päästessään nuorten miesten tiet erkanevat: Diogenes jatkaa päättäväisesti matkaansa tieteiden kuningattaren pariin, Aleksanteri taas seuraa vanhempiensa esimerkkiä lukemalla kauppatieteitä. Vanhoista tavoistaan Diogenes ei kuitenkaan edes pyri oppimaan ulos, vaan mieluummin linnoittautuu kotiinsa vuorilla asuvan erakon tavoin tutkimaan muutokselle altista näkyvää maailmaa korkeampia ja jalompia ideoita.  

Opintomenestyksensä optimoinnin sokaisema Diogenes ei tullut ajatelleeksikaan vanhan ystävänsä edesottamuksia. Vasta valmistuttuaan työttömyyskortiston riveihin köyhä matemaatikko alkoi käydä uteliaaksi ja kysellä ihmisiltä Aleksanterin elämästä opiskelun varjossa. Kertoman mukaan nuori herra Aleksanteri ei suinkaan tuhlannut liikaa aikaa numeroita katsellen, vaan panosti sosiaalisiin verkostoihin sekä isänsä kautta laadukkaaseen työkokemukseen. Reipas nuorukainen suoriutuikin opinnoistaan parhaimmillaankin vain rimaa hipoen, mutta tällä olikin valmistuessaan valmiit eväät tulevaa uraansa silmällä pitäen. 

Diogenes ottaa kirjoitusvälineet eteensä ja alkaa luonnostella tulevaisuuttaan unelmissaan: "Ehkä voisin ryhtyä filosofiksi ja muuttaa tynnyriin asumaan. Ehkä sitten kohtalo saattaisi minut yhteyteen ystäväni Aleksanterin kanssa, ja saisin tilaisuuden pyytää tätä väistymään auringon tieltä. Kun toivomuksestani huvittunut Aleksanteri toteaisi leikkisästi haluavansa olla Diogenes, yhtyisin tähän vastaamalla itsekin haluavani olla Diogenes, ellen sellainen jo sattuisi olemaan. Ja me nauraisimme yhdessä elämän suurelle tragikomedialle."